Kaupat ja kampaamot


 

 
Matkailu on ainoa elinkeino monelle ihmiselle, jotka asuvat turistikohteissa. Senpä vuoksi näissä paikoissa on paljon pieniä kauppoja ja myymälöitä. On vaatekauppaa, lahjatavaraa ja matkamuistoja. Erilaisia elämysten kauppaajia riittää joka kadunkulmassa. Ja nämä myyjät osaavat hommansa, heidän on pakko osata, koska muuten taitavampi myyntimies vie asiakkaat ja sitä myöten turistien rahat omaan kassaansa.
Toisaalta joissain paikoissa törmää myös suuren rahan muotiliikkeisiin, joihin ei välttämättä edes keskiluokkaisia turisteja kaupata. Nämä kaupat on tarkoitettu kallista muotia arvostaville ja edullisempia muotivaatteita etsivät saavat heidän puolestaan mennä muihin liikkeisiin asioimaan.
Suurista tavarataloista löytää myös helposti kaiken tarvittavan joka maassa. Niissäkin on tuotesijoittelu hoidettu niin hyvin, että kielitaidotonkin turisti pääsee rahoistaan eroon viimeistään vaateosastolla.
Perinteisen kampaamon työkenttä on muuttunut. Naisten hiusten käsittely pesuineen, leikkauksineen, värjäyksineen ja permanentteineen sekä kampaukset ovat edelleen tärkeässä roolissa. Hiuslisät ja -pidennykset ovat jatkuvasti lisääntyneet samoin kuin rakennekynnet. Asiakaskunta on laajentunut myös miehiin ja täten parturi-kampaajasta on tullut hiusalan yleisin ammattinimike. Miesasiakkaille parran leikkaus on melko harvinaista mutta hiusten leikkauksen rinnalla ovat parturi-kampaamoissa yleistyneet naisten hiusten käsittelystä tutut menetelmät. Kampaamoita PK-seudulla: Espoossa palvelee www.hiusateljeeninahable.com/. Ja miehille palveluita tarjoavat parturit, kuten www.parturi-takku.fi/. Varmaan ihan hyvä, että miehille ja naisille on omat paikkansa, koska monikaan nainen ei varmaan viihtyisi paikassa, jossa miehet käyvät samaan aikaan. Ja tuo viihtyminen on erittäin tärkeää kun kampaajalla istutaan parhaimmillaan monta tuntia. Miesten tyyli on kuitenkin niin erilainen, aiheesta lisää www.nandistance.org/page9.php. Sama tietysti pätee myös miehiin, eivät hekään kauaa viihtyisi paikassa, joka on täynnä naisia puhumassa omasta muodistaan ja hiustyyleistä sekä niiden hoitotuotteista, kuten www.chinahydrogen.org/page9.php. Tietysti on olemassa paikkoja, jotka palvelevat molempia sukupuolia tasapuolisesti, mutta niissä nämä asiat on kuitenkin otettu huomioon jollain tasolla.
 


 

     
           
           
           
           
 
Copyright © 2013-2016 Yhteystiedot: Eeva Leena, therodeohand@therodeohand.com